Kunnanhallitus |
§ 251 |
16.11.2009 |
KOY Simppulanhakan rakennusrahaston korottaminen
3929/30/309/2009
KHALL § 251
Valmistelija: kunnankamreeri Marjukka Manninen, p. (08) 887 4130 tai 050 390 0066, marjukka.manninen@haukipudas.fi
KOY Simppulanhaka hakee Haukiputaan kunnalta rakennusrahaston korotusta.
Rakennusrahaston korotus kohdistetaan Ketunkuja 2:ssa sijaitsevan kerrostalon, 18 asuntoa (928 asm2) ja päiväkoti (377,5 km2) yhteensä 5550 rm3, julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimukseen ja peruskorjauksen suunnitteluun. Kiinteistö on valmistunut vuonna 1985.
Haettava summa on yhteensä 20.000 €.
KOY Simppulanhakan rakennusrahastoa on korotettu historian aikana useampaan otteeseen. Viimeisten kolmen vuoden aikana keskimääräinen korotus on ollut noin 30 000 €/vuosi. Rakennusrahaston korotuksilla on tuettu kiinteistöjen peruskorjaushankkeita.
Kuntien taloustilanne on tiukka ja lisäksi Haukiputaalla on tehty päätöksiä, joiden mukaan kuntakonsernin toimintaan ja valvontaan sekä yhteistyöhön pyritään kiinnittämään kasvavassa määrin huomiota. Vuoden 2008 talousarvion valmistelun yhteydessä kunnanhallitus ohjeisti, että tämäntyyppisistä "automaattisista" rahavirroista on syytä pyrkiä eroon kuntakonsernin sisällä. Kunnan tytäryrityksiä on informoitu aiheesta ja todettu, että pääomitukset ja rakennerahastojen korotukset tultanee puolittamaan vuodelle 2010 pyrkien siihen, että vuonna 2011 ko. rahavirtoja ei enää liikkuisi.
Kunnanjohtaja
Haukiputaan kunta osallistuu vuonna 2010 KOY Simpulanhakan rakennusrahaston korotukseen 15 000 € summalla, jota varten talousarvioon esitetään määräraha. Jatkossa rakennusrahastojen korotuksiin ei osallistuta.
Kunnanhallitus päätti, että kunnankamreeri on läsnä tämän asian käsittelyn ajan.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi päätösesityksen.
Toimeksi:
kunnankamreeri
Tiedoksi:
KOY Simppulanhaka